EARTH STRIKE sUOMI

27. SYYSKUUTA 2019

YLEISLAKKO MAAPALLON PUOLESTA

Earth Strike on kansainvälinen ruohonjuuritason liike, joka vaatii hallituksilta ja yrityksiltä ilmastotekoja maailmanlaajuisen yleislakon avulla. Lakkoa tarvitaan, sillä elämää maapallolla on kiireesti suojeltava ihmisen toiminnan tuhoisilta vaikutuksilta. Ilmastokatastrofi koskettaa meitä kaikkia, mutta sen vakavimmat seuraukset kohdistuvat matalapalkka-alojen ihmisiin ja yhteiskuntien köyhimpiin. Teollisuus ja hallitukset hyväksikäyttävät maapallon resursseja itsekkäästi olemassaolomme kustannuksella, ja niiden on otettava toiminnastaan vastuu. YLEISLAKKO TAPAHTUU 27. SYYSKUUTA 2019

Me ymmärrämme, että yksilölliset kulutusvalinnat eivät ole riittävä ratkaisu ekologiseen kriisiin, vaan tarvitsemme suuria systeemitason muutoksia tuotannossa, taloudessa ja politiikassa. Perustamme toimintamme myötätunnolle ja huolelle kaikista, koska ilmastokatastrofi vaikuttaa meihin kaikkiin. Tästä syystä arvostamme eri taktiikoiden laajaa kirjoa. Voimme edetä vain toimimalla yhdessä monien erilaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat saman tavoitteen paremmasta elämästä elävällä planeetalla.

 

VAATIMUKSET

  1. Hallituksen on tiedotettava ilmastokriisiin ja kuudenteen sukupuuttoaaltoon liittyvien uhkien vakavuudesta totuudenmukaisesti ja ymmärrettävästi.

     

  2. Suomi sitoutuu ilmastolaissa rajoittamaan kasvihuonekaasupäästöjä niin että ilmaston kuumeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen.

     

  3. Kaikki suorat ja epäsuorat fossiilisten polttoaineiden tuet tulee lakkauttaa.
  4. Siirtymän fossiilivapaaseen yhteiskuntaan tulee tapahtua sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

 

MITEN VOIT

OSALLISTUA?

VAADI LIITTOSI MUKAAN LAKKOON

Koska paras keino saada liitot liikkeelle on luoda laaja jäsenistön paine, kannustamme kaikkia liittoihin kuuluvia ottamaan yhteyttä omaan liittoon.
Jotta osallistuminen olisi mahdollisimman helppoa, olemme kirjoittaneet alla olevan kirjepohjan eteenpäin lähetettäväksi. Ammattiliiton muodostavat siihen kuuluvat ihmiset, joten käytetään yhteistä voimaamme!

Kirjepohja liitollesi

 

LEVITÄ SANAA

Liittojen ja järjestöjen lisäksi voit levittää tietoisuutta yleislakosta arjessasi. Puhu kaverille, äidille, naapurille ja kollegoille.  Yhdessä meillä on voimaa.

LIITY TOIMINTAAN

Olemme ruohonjuuritason liike, ja toimintamme on mahdollista pääosin vapaaehtoisvoimin toimivan tiimimme takia. Riveistämme löytyy aina tilaa uusille tekijöille, olit sitten grafiikkaguru, PR-kikkailija, insinööri, valokuvaaja, opiskelija tai eläkeläinen. Tarvitsemme lakkoon kaikki. Voit ottaa meihin yhteyttä joko alla olevan lomakkeen kautta, sähköpostilla, tai somekanavillamme.

SEURAA LAKON EDISTYMISTÄ KANAVILLAMME

Facebook: Earth Strike Suomi

Instagram: @EarthStrikeFi

Twitter: @EarthStrikeFi